300mm pääpeilin jäähtyminen

Minua on mietityttänyt pitkään se, kuinka nopeasti kaukoputken peili todella jäähtyy. Jotkut puhuvat tunnista, toiset sanovat, että jos on tarpeeksi paksu peili, niin se ei jäähdy lainkaan yön aikana. Halusin kokeilla itse, miten paikkaansapitäviä väitteet ovat. Halusin myös testata sitä, miten paljon pääpeilin pitimen tuulettimella on vaikutusta asiaan. Pääpeilini läpimitta on 300 mm ja paksuus 30 mm. Marssin Clas Ohlsoniin ja ostin kolmella eurolla digitaalisen lämpömittarin. Mittari näyttää ulko- ja sisälämpötilan.
Asensin mittarin anturin tiukasti peilin ja sitä kannattelevan hihnan väliin. Anturi oli siis peilin reunassa, josta jäähtyminen alkaa. Toisaalta jos sen olisi asentanut keskelle peiliä, niin mittaukset tuulettimen kanssa olisivat voineet johtaa harhaan. Päätin siis pitää anturin peilin reunassa samassa asennossa kaikkien mittausten aikana. Paras vaihtoehto olisi saada anturi peilin sisään, mutta se olisi vaatinut ikäviä toiminpiteitä. Aikaa otin kännykän sekuntikellolla ja 3 min välein otin lukemat ylös parvekkeen ikkunasta katsoen. Ovea en siis avannut. Vaikka molemmat lämpötila-anturit olivat sisällä, niiden lukema heitti 0,2 astetta. Tämän otin huomioon mitattaessa. Mittarin pidin myös etäällä lämpimästä putkesta (kuvassa nostettu putken päälle). Aivan absoluuttisia tulokseni eivät tietystikään ole, mutta oikeilla hehtaarilla luultavasti liikutaan.
Laskevat käyrät kuvaavat peilin lämpötilaa ja vaakasuorat ulkolämpötilaa. Suoritin mittaukset 2. ja 4.4.2006, joten ulkolämpötilat eivät ole samat. Lämpötilaerot ovat kuitenkin jokseenkin samaa suuruutta. Koordinaatiston loppuvaiheessa yksi väli vaihtuu kolmesta minuutista kymmeneen. Tämä johtuu siitä, että kun yli kahden tunnin ajan on 3min välein ravannut ottamaan tuloksia, niin koko homma alkaa lievästi ketuttaa. Lisäksi siinä vaiheessa 3 min aikana ei tapahtunut enää juurikaan muutoksia. Koordinaatisto loppuu ennen kuin tuulettamaton peili on täysin jäähtynyt, sillä ulkona alkoi sataa lunta ja putken sisällä olikin jo lumikinokset. Lisäksi itse mittaajakin alkoi olla melko kypsä touhuun.

Käppyrästä näkee selvästi, että tuuletuksella on melkoinen vaikutus. Nämä puheet tunnin jäähtymisajasta saattavat pitää siis paikkansa jos tuuletin on päällä. Tämä ei tietysti ole aivan suoraviivaista, sillä jäähtymisaika riippuu peilin koosta, paksuudesta, pitimestä ja lämpötilaeroista ja tuulen nopeudesta. Peilin tarjoama kuva on hyvä jo ennen kuin se on täysin jäähtynyt. Tulletettamattoman peilin jäähtymisaika on yllättävän pitkä. Loppuvaiheessa jäähtyminen oli jo lähes pysähtynyt.
Olisi mielenkiintoista kokeilla erilaisten peilien jäähtymistä. Mielenkiintoista olisi myös kokeilla kaukoputken rungon ja pääpeilin pitimen vaikutusta. Eroaakohan umpinainen putki paljonkin avonaisesta? Kuinka kauan peili jäähtyy paukkuvassa pakkasessa?
Takaisin

